Paperiteollisuuden lakko käynnistyi maanantaiaamuna Kymin paperitehtaalla aikataulun mukaisesti. Työntekijät poistuivat yövuorosta ja vain lakon ulkopuolelle sovitut laite- ja ympäristöturvallisuutta valvovat työläiset menivät portista sisään. Sovittuja projektiluontoisia töitä lukuun ottamatta myös ulkopuolinen työvoima pysyi porttien ulkopuolella.

Pääportilla valvoivat liikkumista osastojen 19 ja 85 sekä Pron lakkovahdit.

Lehdistön edustajat päätyivät tällä kertaa itse kuvaan.

 

Paperiliittolaiset ja Prolaiset lakkovahdit päivystivät yhtenä rintamana maanantai- ja tiistaiaamuina kaikilla Kymin sellu- ja paperitehtaiden käyntiporteilla. Pääportilla ja paperitehtaan porteilla tilannetta seurattiin lakkovahtien toimesta maanantaina koko aamupäivän ajan. Työntekijöiden henkilöstöryhmästä kukaan ei pyrkinyt tehtaaseen tekemään lakon alaiseksi määriteltyä työtä.

Lakon alku kiinnosti lehdistöä. Tiistaina ilmestyneessä Kouvolan Sanomissa oli laaja artikkeli, jossa oli luettavissa Kymin edunvalvojien kommentit lakon tavoitteista. Kiky-tuntien todettiin saaneen julkisuudessa liian suuren huomion.

– Työnantajan työehtojen huononnustavoitteet ovat jääneet kikyn varjoon, totesivat paperiliittolaiset haastattelussa.

– Kaikki lakot loppuvat aikanaan ja paljon on kysytty sitä, kuinka nopeasti työtaistelun jälkeen on palattava töihin, sanoo paperitehtaan pääluottamusmies Pasi Untolahti.

Koskelankujan toimitalolla pohdittiin, miten neuvottelut lähtevät lakon aikana edistymään.

Yleensä töihin palataan ensimmäiseen lakon jälkeiseen työvuoroon. Lakon lopettamisen yhteydessä voidaan sopia myös toisin. Tarkemmat ohjeet tulevat, kun lakko on ohi ja töihin paluu on ajankohtainen. Lakon aikana osaston toimitsijat päivystävät ammattiosastojen toimitalolla Koskelankuja 3:ssa klo 9:00-15:00.

 

Comments are closed.

Post Navigation