Kymin luottamus- ja työsuojeluasiamiesten jokasyksyinen tutustumis- ja opintomatka suuntasi tällä kertaa Lahteen Hartwallin virvoitusjuomatehtaaseen. Varsinainen kokous pidettiin Lahden Upseerikerholla. Matkalle osallistui 30 henkilöä.

Aikoinaan pinta-alaltaan Suomen suurimmassa rakennuksessa – Hartwallin Lahden virvoitusjuomatehtaassa – oli jo rakennusvaiheessa toteutettu turvalliset vierailureitit. Kulkuväylät oli eristetty tuotantolaitteista, mutta näkymät tehtaaseen olivat hyvät. Turvallisuuspäällikön ja varatyösuojeluvaltuutetun johtamalla kierroksella totesivat vierailijat saman ilmiö kuin paperi- ja selluteollisuudessa: tuotannon volyymi on suuri, mutta automaation ansiosta työntekijöiden määrä on pieni. Hartwallin Lahden tehdas on kuitenkin merkittävä työllistäjä. Siellä työskentelee noin 350 henkilöä.

Kuvia tuotantotiloista ei valitettavasti saatu. Kuten monessa muussakin tehtaassa, kuvaaminen oli kiellettyä.

Vaikka tilanne paperiteollisuudessa on haastava, ei kokouksessa sorruttu synkistelemään. Kuvassa edestä lukien Kemiran Kuusankosken yksikön pääluottamusmies Arto Seppälä, Kymin paperitehtaan johtaja Matti Laaksonen, Osasto 85 puheenjohtaja Ismo Salminen ja Chaefer Kallkin pääluottamusmies Pasi Heiskala.

Varsinainen kokous pidettiin Lahden Upseerikerholla, jonne saapui paperitehtaan johtaja Matti Laaksonen tuomaan Kymin johdon terveiset. Laaksonen kertoi monipuolisesti paperi- ja selluteollisuuden tämänhetkisestä tilanteesta, joka varsinkin paperin puolella on haastava.

-Toivottavasi Kymin integraatin hyöty ymmärretään käyttää hyväksi tulevaisuudessakin, sanoi Matti Laaksonen ja korosti jalostuksen eli arkin leikkauksen osuutta paperitehtaan tulevaisuudessa.

Ammattiosastojen edustajat kertoivat omat ajankohtaiset asiansa kokouksessa. Työsuojelussa merkittävä muutos on, että sellulle ja paperille tulee kokonaan erilliset työsuojeluorganisaatiot. Työntekijöiden kohdalla tämä merkitsee sitä, että sellu ja paperi valitsevat omat työsuojeluvaltuutettunsa. Yhteiskokouskäytännön toivottiin kuitenkin jatkuvan eriytymisestä huolimatta.

Kokouksen jälkeen kuultiin mielenkiintoinen esitys Upseerikerhon historiasta ja sen esineistä.

Kokousväki kiitteli paperitehtaan johdon osallistumista kokoukseen, mutta se, että turvallisuus- ja työsuojeluorganisaatiosta ei työnantajan edustajia paikalla näkynyt, ihmetytti monia.

 

Comments are closed.

Post Navigation