Uranpirtin avustavan talonmiehen tehtävään voi vielä ilmoittautua. Vapaina ovat viikot 22, 27, 28, 32 ja 33. Myös talonmiestehtäviin jo ilmoittautuneet voivat varata itselleen lisäviikkoja.

Toimiviikkonsa aikana avustavalla talonmiehellä on käytössään vuonna 2012 remontoitu hyvätasoinen talonmiehen hirsimökki. Mökissä on mm. keittiövarustus, kiinteät vuoteet kahdelle henkilölle ja sohva, josta saa makuutilaa kahdelle. Puitteet tarjoavat hyvät mahdollisuudet lomailuun, johon tehtävien hoitamisen ohella jää hyvin aikaa. Tehtävää hoitavan avustavan talonmiehen tulee olla ammattiosaston 19 jäsen.

Tehtävien hoitaminen edellyttää pääasiallista oleilua alueella, mutta käynti kotona ja kaupoilla on tietenkin mahdollista. Avustavalla talonmiehellä on käytössään ammattiosaston matkapuhelin, joten jatkuva paikan päällä olo ei ole tarpeen. Ammattiosasto maksaa viikon ajalta kaksi kertaa edestakaisen kilometrikorvauksen kotipaikan ja Uranpirtin väliltä. Korvaus maksetaan verohallinnon vahvistaman ohjeen mukaisesti.

Lisätietoja talonmiehen tehtävistä ja ilmoittautumiset:
Tommi Bragge, puh. 040 501 1082.